Kaikki tunnemme messumme. Kuoro ja kansa laulavat vuorolauluna Sanctuksen, ja — niin ajattelemme — Sanctuksen jälkiosana tulee Benedictus.

Väärin. Vanhastaan kyseessä on ollut kaksi erillistä osaa. Sanctus laulettiin ennen kaanonia ja Benedictus vasta konsekraation jälkeen. Kas kun pitkän lauletun Sanctuksen aikana pappi ehti kaanonin lukemisessa jo pitkälle…

19. päivä eli viikko sitten sunnuntaina Wienin arkkipiispa Christoph kard. Schönborn OP (domikaani siis) vietti messun Pietarinkirkossa. Messun musiikki oli Mozartin messu ja siinäpä toimittiin Sanctuksen ja Benedictuksen suhteen niin kuin aikoina entisinä. Huh.

Lisää tietoa tarjoaa Sandro Magister blogissaan. Hän viittaa siinä myös Ratzingerin kirjaan ”Singt ein neues Lied…”, jossa nykyinen pontifex puolustaa tuota käytäntöä.

Nyt kysyn: voiko tämä kaikki viitata siihen, että liturgiaan olisi todella tulossa jotakin konkreettista ”edistymistä”, vai onko kaikki vain pelkkää historiallista muistelemista? Itse olisin taipuvainen, optimistisesti, ajattelemaan, että pyhä isä on sen verran valveutunut ja viisas, ettei tämmöisiä juttuja vedetä hatusta vain jonkin kauniin vanhan muistikuvan virkistämiseksi vaan todellakin jonkin olennaisen asian tai muutoksen edistämiseksi tai aikaansaamiseksi. Niin luulen, uskon, toivon tai jotakin sinnepäin.