Joulu tuli ja menikin jo (ainakin maallisessa mielessä). Mitään ei tapahdu, ei kuulu. On hiljaista kuin … yksin kotona.

Silti jotkut ovat nähneet hiljaisuudessakin viitteitä jostakin. Father Z oli innokas ajattelemaan, että koska ilmeisen (?) poikkeuksellisesti joulupäivän Urbi et orbi -viestin luki joku muu kuin kardinaalikollegion dekaani Angelo Sodano (ex-valtiosihteeri), niin sillä asialla olisi jotakin merkitystä; se olisi siis merkki jostakin.

Koska lukija oli kardinaali Castrillón Hoyos, Z arvelee, että hänet halutaan esille kaikissa yhteyksissä, joissa latina on näkyvässä asemassa, koska hän Ecclesia Dei -komission puheenjohtajana olisi ehkä lähitulevaisuudessa muutenkin paljon julkisuudessa. Tietenkin, koska ED:n tehtävät paisunevat paljon, kun vanha messu vapautuu. Mene ja tiedä.

Yksi ystäväni kirjoitti minulle — vietettyään nyt kolmisen kuukautta vanhan messun yhteisössä –, ettei tuolta liturgiselta ”tieltä ole paluuta! Kun on tullut sinuiksi ’vanhan messun’ kanssa, tuo reformoitu riitus alkaa tuntua täysin mahdottomalta”.😉 Toinen ystäväni iloitsee vastaavasti siitä, että hän on saanut sääntökunnaltaan komennuksen takaisin Roomaan, jossa hän opiskeli; hän työskentelee nyt sääntökuntakongregaatiossa.

Olen jossakin määrin valmis yhtymään ensin mainutun ystäväni näkemykseen. Luulen, ettei kirkko elä kauaakaan, jos nykyinen hajoaminen (paljon hyvän kehityksenkin ohella) jatkuu. Tuon hajoamisen syy on myös selvä: liturginen vääristymä, ei ehkä rubriikeissa, mutta käytännöissä kylläkin. Siksi jonkinlainen asennemuutos on ehdottoman välttämätön, jotta kirkko voisi edes tärkeimmässä yhteisessä toimessaan, eukaristian vietossa, elää ja osoittaa todeksi uskoaan, uskollisuuttaan ja ykseyttään — ei vain tämän ajan vaan iankaikkisuuden kanssa. En puhu uutta messua vastaan, mutta puhun liturgisen tradition puolesta, koska vanhoissa liturgisissa muodoissa ja niiden noudattamisessa jättäydytään pois vaarasta luopua jostakin olennaisesta ja korvata se jollakin vääristävällä, virheellisellä.