Brititkin saivat uuden ”Agatha” -kirjeen tiistai, Tam 30 2007 

TNLM julkaisi näyttävän nimilistan ja kauniin pyynnön vanhan messun puolesta.

Tässä näin.

Mainokset

Älkää lukeko perjantai, Tam 26 2007 

Roratea pariin päivään, ellette halua hermostua ja menettää elämäniloanne. Ja Galizian piti olla se Espanjan paras paikka, sanoi aikoinaan muuan vanha ja mukava rouvashenkilö.

Ranskalaislähde kertoo että tiistai, Tam 23 2007 

Motu proprio on luultavasti valmis ja vaikuttaa (niin tulkitsen) hyvältä. Allekirjoitus voi jonkin aikaa kestää, koska Ratzinger-Benedictus on kuulemma hyvin tunnettu siitä, että hän odottaa pitkään, ennen kuin allekirjoittaa mitään dokumenttia. Eli ei hätää. Rorate siteeraa näin:

As far as it can be known, there have been two successive drafts of the MP. It was the second one — which should be more complete and which should detail the resolution of problems — which was examined by the full membership of the Ecclesia Dei Commission in December. A handful of modifications would have been added by the Commission and the text is ”ready for signature” on the desk of the Pope. It is notorious that he takes his time for the decisions (that became legendary in Munich, during the short time in which he was Archbishop).

The text is now known to Cardinal Ricard, Cardinal Barbarin, and a certain number of French bishops, at least in its general lines. Their reactions, the precautions which they take, the manner in which they speak to their clergy seem to indicate that there is nothing institutional in the document (it would not refer at all, in theory, to the Ecclesia Dei communities themselves), but that the ”needs of the faithful” must be compulsorily satisfied, without their being able to oppose it, except in a justified manner.

I do not believe, but I may be wrong here, that the freedom shall be restrained. I believe that the psychological shock which the freedom will generate will be salutary, even if it creates difficulties, those which we can predict and others which we quite surely cannot predict. … I insist on the conditional tone which I have constantly used [in this answer].

Vetoomus saksaksikin – motu proprion sisältö? sunnuntai, Tam 21 2007 

Jokin aika sitten kerroin, että vetoomus ”vanhan messun” aseman parantamiseksi oli julkaistu myös Puolassa. Nyt sellainen on nähnyt päivänvalon myös Saksassa. Vetoomuksen ja nimilistan esittää ainakin Kreuz.net.

Linkitetyssä artikkelissa pistää silmiin sama kysymys, joka itseänikin askarruttaa: missä viipyy tuo kuuluisa motu proprio??? Oikeastaan en silti ole huolissani, vaikka pintakerroksissa kuohuukin. Tosiasiassa Vatikaanin linja on viime vuosikymmeninä aina ollutkin hidas, mutta suunnaltaan koherentti. Kirkolliskokouksen jälkeen tapahtui paljon ylilyöntejä, myös ja ehkäpä nimenomaan uuden messun vietossa. Vähitellen, kärsivällisesti (tämä seikka antaa muuten entistä konkreettisemman merkityksen sanalle ”kärsivällinen”) kirkko on kuitenkin valmistellut monilla dokumenteillaan sitä, että sekä uuden messun viettoon että laajemminkin kirkon liturgisiin kasvoihin halutaan vaikuttaa. Liturgisen paavin valinta ei voinut muuta kuin vahvistaa tätä suuntausta.

Suunta on ilmeinen, takaisin rubriikkien noudattaminen, latina, mysteeri, pois horisontaalisuus (tästä piti kardinaali Arinze hyvän puheen syksyllä) ja itsensä ilmaiseminen, Jumala takaisin keskipisteeksi jne… tunnemme ja tiedämme kyllä suurin piirtein ainakin, mitä tarkoitetaan.

Mutta onko kukaan ajatellut, mitä kaikkea paavin dokumentin tulee lopulta ottaa huomioon? Ei kyse ole vain julkisen ja yksityisen messun rajasta, joka lienee samalla sen raja, milloin papin täytyy pyytää tai piispan on annettava lupa vanhan messun viettoon. On kyse myös muiden sakramenttien jakamisesta: jos oma kirkkoherra on pappi, joka ei alkuukaan kestä ajatusta vanhasta liturgiasta, ei hän varmasti hyväksy sellaisenaan sitä, että seurakunnan jäsenten lapsi kastettaisiin tai saisi ensikommuunion vanhaan tapaan. Eikä varmaankaan ole tarkoitus rakentaa paralleelia seurakuntaverkostoa – vai onko? Entä miten estetään käytännössä jonkinlaiset sekamuodot uuden ja vanhan liturgian välillä? Jne.

Jos vanhan messun ”riitus” saa jonkinlaisen oman kirkollisen ratkaisun, jos siitä esim. tulisi personaaliprelatuuri, niin se mielestäni ei ehkä kuitenkaan olisi hyvä ratkaisu (ehkä lefebvristeille kongregaationa, muttei yleisesti vanhan messun vietolle), koska se vaatisi sen tasoista sitoutumista ”ulos” omasta hiippakunnasta, ettei monikaan siihen ryhtyisi, vai ryhtyisikö?

Tässä vain muutama kysymys ulkoapäin. Mikä lopulta on ratkaisu, sitä en osaa ennustaa. Jos vanha ja uusi elävät rinnan, on siinäkin mahdollista nähdä erilaisia lopputuloksia:

  • vanha kasvattaa suosiotaan ja uusi vähitellen häviää (omaan mahdottomuuteensa)
  • molemmat todellakin elävät iloisesti rinnakkain
  • vanha todetaan lopultakin aikansa eläneeksi ja uusi saa uutta elinvoimaa ja edistyy entisestään
  • vanha kehittyy standardimessuksi, jota kohti uutta kehitetään – lopputulos on ehkä se, että saadaan vihdoin orgaaninen uusi kehitysversio, jonka pohjana on vuoden 1962 Missale Romanum

Niin, että ootellaanpas sitten vain kiltisti…

Juhlitaan lauantai, Tam 20 2007 

Kohta menee rikki 500 lukijan raja perjantai, Tam 19 2007 

eli onneksi olkoon! Tämän blogin alku oli 6.11.2006, eli meillä on puolisentuhatta lukijaa 70 päivässä. Se tekee noin tuhat lukijaa 5 kuukaudessa. Ehkä, kuka tietää?

Mitä sanotte: koska olisi hyvä hetki yrittää järjestää ensimmäinen traditionaalinen messu, vaikka se olisikin vielä novus ordo? Tarkoitan täysin laillista messua, jossa kieli olisi latina (paitsi ehkä lukukappaleet ja saarna), musiikki gregorianiikkaa ja polyfoniaa, asettelu ad Orientem, suitsutus, messupalvelijoita, kommuunio yhdessä muodossa polvillaan kielelle?

Vähän pitää vielä selvittää näitä juttuja:

a) manipulumin käyttö – isä Z kirjoitti joskus, ettei se ole kielletty ja hän on sitä itsekin käyttänyt myös uudessa messussa;

b) askelrukoukset messun alussa;

c) loppuevankeliumi.

Kommentoikaa!

Tulossa kotiin… torstai, Tam 18 2007 

Tänään on vähän parempi fiilis. Siksi on hyvä lukea tällaista

Hiljaisuuden vallitessa torstai, Tam 18 2007 

Rintamalta ei mitään uutta. Kun kaikki blogitkin tuntuvat näivettyvän jostakin kumman syystä, kun missään ei anneta pienintäkään vihjettä mistään sen kummemmasta hyvästä uutisesta (päinvastoin, Rorate oli vähän äkämystynyt uudesta piispannimityksestä Ranskassa), niin on ehkä hyvä verestää vähän ajatuksia vaikkapa käsikommuuniosta. Tässä hyvä alustus: http://www.catholic-pages.com/mass/inhand.asp

Ja tässä toinen, kuuluisan isä John Hardonin (SJ) lausumana: http://www.tldm.org/News7/Hardon.htm

V2 ja traditionalismi tiistai, Tam 16 2007 

Onko mahdollista yhdistää V2:n todellinen henki ja traditionalismi, varsinkin liturgisesti? Tätä kysymystä valaissee tämä artikkeli:

http://catholictradition.blogspot.com/2007_01_01_catholictradition_archive.html#116889608752096797

Lukekaa ja kommentoikaa.

Samassa yhteydessä lienee hyvä muistaa, mitä mieltä kardinaali Ratzinger oli ko. konsiilin arvovallasta 1988 Chilen piispoille pitämässään puheessa:

”It is a necessary task to defend the Second Vatican Council against Msgr. Lefebvre, as valid, and as binding upon the Church. Certainly there is a mentality of narrow views that isolate Vatican II and which has provoked this opposition. There are many accounts of it which give the impression that, from Vatican II onward, everything has been changed, and that what preceded it has no value or, at best, has value only in the light of Vatican II.

”The Second Vatican Council has not been treated as a part of the entire living Tradition of the Church, but as an end of Tradition, a new start from zero. The truth is that this particular Council defined no dogma at all, and deliberately chose to remain on a modest level, as a merely pastoral council; and yet many treat it as though it had made itself into a sort of superdogma which takes away the importance of all the rest.

”This idea is made stronger by things that are now happening. That which previously was considered most holy — the form in which the liturgy was handed down — suddenly appears as the most forbidden of all things, the one thing that can safely be prohibited. It is intolerable to criticize decisions which have been taken since the Council; on the other hand, if men make question of ancient rules, or even of the great truths of the Faith — for instance, the corporal virginity of Mary, the bodily resurrection of Jesus, the immortality of the soul, etc. — nobody complains or only does so with the greatest moderation. I myself, when I was a professor, have seen how the very same bishop who, before the Council, had fired a teacher who was really irreproachable, for a certain crudeness of speech, was not prepared, after the Council, to dismiss a professor who openly denied certain fundamental truths of the Faith.”

Päivityksiä, päivittelyjä sunnuntai, Tam 7 2007 

Ensinnäkin ensimmäisten vanhan messun vapauttamista ja paavia puolustavien vetoomuslistojen jälkeen julkaistiin reilu viikko sitten Puolassakin vastaava: täällä. Tänään tnlm:n sivulla oli vastaava englanninkielinen vetoomus, jossa oli monia tuttuja (näistä asioista kirjoittaneita). Se löytyy täältä.

Hyvä.

Seuraava asia ei ole missään yhteydessä äsken mainittuun, mutta silti hyvin erikoinen. Tänään piti installoida uusi Varsovan arkkipiispa. Hetkeä ennen messun alkua hän kuitenkin ilmoitti eroavansa tehtävästä. Syy, kuten tiedämme, oli hänen toimintansa kommunistitiedustelun hyväksi — tosin kukaan ei näytä löytäneen mitään todisteita mistään ”toiminnasta”. ”Sisäpiiristä” olen saanut tietää, että kyseessä olisi paljas hyvän ja uskollisen paimenen poliittinen ja katolisvastainen ajojahti. Toki paimenen, jolla on tahra nuoruudesta, tahra, jonka hän pyrki kieltämään.

Meidän suomalaisten on tietysti turhaa lähteä ylpeilemään jollakin suuremmalla puhtaudella näissä asioissa, onhan oma poliittinen johtomme (nykyinenkin) pitkälti yhä sitä samaa joukkoa, joka 60-70-luvuilla parveili itäblokin lähetystöissä. Omat luurankomme ovat kaapissa, Stasi-lista kassakaapissa. Siksi voisi ajatella, että tiettyä suvaitsevaisuutta ja anteeksiantamista voisi ainakin kirkon piirissä harrastaa. Juuri niinhän kai pyhä isäkin oli arkkipiispa Wielgusin kanssa tietoisesti tehnyt.

Tilanteet muuttuvat, elämä ja tehtävät vievät eteenpäin. Kuka muistaa omia sitoumuksiaan ja kontaktejaan sanotaan vaikkapa 15 vuoden takaa? Kuinka sitoutunut olisin niihin tänään? Menneestä irrottautuminen onnistuu tietyssä mielessä rippituolissa, mutta muuten mennyt voi iskeä koska tahansa takaisin, kuten näemme. Tietyssä mielessä tässäkin voi nähdä jotakin kaunista: O felix culpa. Kukapa olisi enää ylpeä, kun katselee omaa elämäänsä tarpeeksi rehellisesti taaksepäin? Ja eikö juuri oman ylpeyden voittaminen ole ensiedellytys pyhyydessä kasvamiselle?

Päivittelyni oikeastaan koskee sitä, että vaikka voi olla, että lopputulos on hengellisestikin ja Puolan kirkon aseman kannalta parempi kuin jos Wielgus ei olisi eronnut, en silti pidä hyvänä saatikka tavoiteltavana sitä, että sekulaari media saa näin suuren vallan kirkon asioissa. Siinä se.

Seuraava sivu »