Terveiset kaikille! Perheemme palasi juuri reissulta Viron maaseudulta. Opimme paljon uutta, kuten sen, että yleensä suhteellisen rauhallinen lapsemme osaa muuttua nipisteleväksi pikkuhirviöksi, kun ei saa kaikkia leluja itselleen. Saimme myös tiedon, joka voi kyllä olla jo teille muille tuttu. Tässä se kuitenkin tulee:

Virolainen -tai siis ainakin siellä asuva- sspx:n pappi oli pyytänyt pääsyä Viron katolisen piispan alaisuuteen, siis pois kyseisestä ryhmästä. Ymmärrettävästi pappi ei kuiteenkaan halunnut luopua vanhasta messusta. Piispa oli ottanut hänet vastaan ja lähettänyt hänet papiksi Etelä-Viroon Valgan kaupunkiin, lähelle Latvian rajaa. Siellä hänen tulee viettää joka sunnuntai yksi Novus Ordo sitä haluaville, mutta kaikki muut messut kyseisessä seurakunnassa ovat siis ’vanhoja’. Aiemmin seurakunnassa toimi neokatekumenaalipappi ja kuulemma ainakin musiikki messuissa oli ollut sen mukaista…

Matkalla tapasimme lyhyesti Viron piispan, jonka viettämässä messussa olimme paikalla. Saimme hänestä monella tapaa erittäin positiivisen kuvan, vaikkakin saarna jäi meille hämärän peittoon, sattuneesta syystä.