Ensinnäkin ensimmäisten vanhan messun vapauttamista ja paavia puolustavien vetoomuslistojen jälkeen julkaistiin reilu viikko sitten Puolassakin vastaava: täällä. Tänään tnlm:n sivulla oli vastaava englanninkielinen vetoomus, jossa oli monia tuttuja (näistä asioista kirjoittaneita). Se löytyy täältä.

Hyvä.

Seuraava asia ei ole missään yhteydessä äsken mainittuun, mutta silti hyvin erikoinen. Tänään piti installoida uusi Varsovan arkkipiispa. Hetkeä ennen messun alkua hän kuitenkin ilmoitti eroavansa tehtävästä. Syy, kuten tiedämme, oli hänen toimintansa kommunistitiedustelun hyväksi — tosin kukaan ei näytä löytäneen mitään todisteita mistään ”toiminnasta”. ”Sisäpiiristä” olen saanut tietää, että kyseessä olisi paljas hyvän ja uskollisen paimenen poliittinen ja katolisvastainen ajojahti. Toki paimenen, jolla on tahra nuoruudesta, tahra, jonka hän pyrki kieltämään.

Meidän suomalaisten on tietysti turhaa lähteä ylpeilemään jollakin suuremmalla puhtaudella näissä asioissa, onhan oma poliittinen johtomme (nykyinenkin) pitkälti yhä sitä samaa joukkoa, joka 60-70-luvuilla parveili itäblokin lähetystöissä. Omat luurankomme ovat kaapissa, Stasi-lista kassakaapissa. Siksi voisi ajatella, että tiettyä suvaitsevaisuutta ja anteeksiantamista voisi ainakin kirkon piirissä harrastaa. Juuri niinhän kai pyhä isäkin oli arkkipiispa Wielgusin kanssa tietoisesti tehnyt.

Tilanteet muuttuvat, elämä ja tehtävät vievät eteenpäin. Kuka muistaa omia sitoumuksiaan ja kontaktejaan sanotaan vaikkapa 15 vuoden takaa? Kuinka sitoutunut olisin niihin tänään? Menneestä irrottautuminen onnistuu tietyssä mielessä rippituolissa, mutta muuten mennyt voi iskeä koska tahansa takaisin, kuten näemme. Tietyssä mielessä tässäkin voi nähdä jotakin kaunista: O felix culpa. Kukapa olisi enää ylpeä, kun katselee omaa elämäänsä tarpeeksi rehellisesti taaksepäin? Ja eikö juuri oman ylpeyden voittaminen ole ensiedellytys pyhyydessä kasvamiselle?

Päivittelyni oikeastaan koskee sitä, että vaikka voi olla, että lopputulos on hengellisestikin ja Puolan kirkon aseman kannalta parempi kuin jos Wielgus ei olisi eronnut, en silti pidä hyvänä saatikka tavoiteltavana sitä, että sekulaari media saa näin suuren vallan kirkon asioissa. Siinä se.