Lack of Faith? torstai, touko 31 2007 

Lueskelin Angelqueeniä, aijai. Yksi artikkeli kertoi eksorkismeista, ja yhden eksorkistin huolenaiheesta. Hän esittää hyvän kysymyksen, ja siksi toivon, että kaikki voisimme hieman pohtia sitä:

”Liberation these days is taking much longer, and there are more cases,” says an exorcist named Father Gabriele Nanni. ”We don’t understand why. Is it a lack of faith in ourselves? In the Church? In the priests? We have been lowering our guard.”

Jatko-osana on isä Gabriele Amorthin mietteitä. En voi muuta kuin vähitellen, ihan vakavasti puhuen, kallistua sille kannalle, että jo pelkkä motu proprion odotus huolestuttaa paholaista. Vanha messu on atomipommi paholaisen tuhoksi. Entä uusi?

Pahanilman lintu – ollako vai eikö olla? maanantai, touko 28 2007 

Eilen tulin ajatelleeksi muutamaa seikkaa, jotka ehkä erottavat vanhan messun uudesta. Tarkoitan nyt jotakin muuta kuin liturgisia yksityiskohtia. Enemmänkin kysymys on sosiologiasta.

Muistattehan, kuinka kirkolliskokous (V2) puhui kirkon elämän päivittämisestä, aggiornamentosta?  Muistattehan, kuinka monet kirkolliskokouksen isät katsoivat luottavasti tulevaisuuteen ajatellen, että kunhan liturgian kieli muuttuu ja monimutkaisuus häviää, moni asia muuttuu paremmaksi?

Kielen muutosta perusteltiin katekeesilla – liturgia tulisi ymmärrettävämmäksi, ja se puolestaan vahvistaisi uskovien uskoa. He siis tulisivat uskossa sivistyneemmiksi ja – oletettavasti – myös apostolaatissa aktiivisemmiksi. No, arvioisin kuitenkin, että näin ei ole käynyt. Elämme aikaa, jolloin suuri määrä katolilaisia tietää mitättömän vähän uskostaan – riippumatta siitä, että heidän elämänsä messut on vietetty äidinkielellä ja liturgiaa on yksinkertaistettu. Kirkossa käydään vähemmän, ripillä käydään vähemmän, mutta siihen nähden kommuuniolla käynti on varmasti lisääntynyt. Haa, ehkäpä uusi aika ja uusi liturgia on tehnyt ihmisistä paljon hurskaampia ja pyhempiä! Vai voisiko olla niin, että uusi liturgia ei enää esitä ihmiselle sellaista pyhyyttä, pyhyyden kutsua, jota varten hänen pitäisi jo esteettisessä mielessä ”puhdistautua”?

Ulkoinaisesti katsellen uskallan väittää, että uskon aktiivisuus on laskenut dramaattisesti. Tätä tosiasiaa kommuuniolla käymisen lisääntyminen ja kommuunion jakaminen kahdessa muodossa ei muuta. Vain harva kokee uskostaan kertomisen sekä kirkon ja paavin puolustamisen kuuluvan omaan kristilliseen elämäänsä keskeisenä osana. Sen sijaan, että uudistukset olisivat vieneet meidät uudella innolla kaikkeen maailmaan, ne käänsivät katseemme kirkkoon itseensä. Haluttiin muuttaa kirkko maailman tavoitteiden mukaiseksi – ei päinvastoin.

Väitän, että se, mitä kirkolliskokouksen jälkeen on kirkossa tapahtunut, on seurauksiltaan suunnattoman surullista. En syytä siitä kirkolliskokousta. En syytä kirkon opetusvirkaa. Syytän siitä kyllä paimeniamme, jotka eivät estelleet tätä kehitystä, ja meitä itseämme, jotka pidämme itseämme aina kaiken opetuksen ja opetusviran yläpuolella.

Kieli ei auttanut, yksinkertaisuus ei auttanut. Mikä siis olisi voinut auttaa? Into, todistus ja esimerkki. Katolilaisten vakuuttuneisuus siitä, että he ovat osallisia jostakin suuresta, pyhästä aarteesta, jota pitää aina ja kaikkialla rakastaa, kunnioittaa ja puolustaa.  Jos ei sulhanen puolusta morsiantaan, millainen se sellainen sulhanen on miehiään?

Mitä siis avuksi nyt? Klassisten liturgisten muotojen uskollinen ja taipumaton noudattaminen, jotta me siirtyisimme pois tästä ajasta johonkin iankaikkisempaan, pysyvämpään ja kestävämpään. Kirkon todellisen uskon vilpitön noudattaminen ja levittäminen – aivan oikein: levittäminen. Miksi? Koska silloin me elämme uskossamme vapaina ja olemme Jumalan armon avulla valmiita kestämään maailman hyökkäykset pyhää kirkkoamme vastaan. Se vahvistaa meitä ja antaa meille tunteen taistelemisesta oikean asian puolesta. Tämähän on taisteleva kirkko.

Jos pidätte minua pahanilman lintuna, sen kun. Sanoinpahan sanottavani.

Terveisiä Wiggestä! perjantai, touko 25 2007 

Wigratzbad 20.5.2007Lyhyt vierailu Wigratzbadissa on takana. Tässä kuva muistoksi.

Kirkko on kamala, mutta kyllä kaunis levitoitu messu senkin pyhittää 😉

Tässä sunnuntain Hochamt 20.5.2007 (6. pääsiäissunnuntai) klo 7.55.

On hyvin vaikuttava kokemus nähdä niin monen tervehenkisen nuoren miehen olevan tässä mukana. Kirkolla on tulevaisuutta!

Vakavammin sanottuna, kävi taas ilmeiseksi, mikä erottaa vanhan ja uuden liturgian toisistaan, miten tahansa niitä sitten vietetäänkään: vanha liturgia kumpuaa kirkon ikiaikaisesta uskosta ja ilmentää sitä — se on uhri, jolle jokainen antaa kaikkensa, josta se kumpuaa ja johon se huipentuu; uudesta ei voi sanoa samaa, sillä se on ihmiskeskeinen ja siksi se jää.

Palaan taas tuttuun teemaan: messu ad orientem ja suurelta osin latinaksi auttaa lähentämään uutta vanhaan, mutta se ei yhäkään tee siitä samaa. Messun rakenne ei johdattele pyhyyteen samalla tavalla ja tietyt rukoukset, erityisesti offertorium ja vaihtoehtoiset eukaristiset rukoukset, eivät puhu samasta asiasta. Tässä täytyy sittenkin kysyä, ovatko vanhan messun rukoukset vialliset, ja jos ovat, niin onko kirkko ollut erheessä, sivuraiteella tms.  jo puolitoista tuhatta vuotta, vai olisiko niin, että uuden messun muodossa ja rukouksissa olisi vielä toivomisen varaa. On tietenkin ilmeistä, miten tähän vastaisin.

Castrillon Latinalaisen Amerikan piispoille torstai, touko 17 2007 

wdtrsp oli löytänyt kardinaali Castrillonin puheen CELAMissa. Siis Lat. Amerikan piispojen kokouksessa Brasiliassa. Tässä se, mitä siitä on käännetty:

Dear and venerated brothers:

I afford to present a brief report on the Pontifical Commission Ecclesia Dei and on the state of the pastoral reality that the Holy Father has put under his competition.

This Commission was instituted by the God’s Servant John Paul II in 1988, when a notable group of priests, religious and faithful who had shown his dissatisfaction with the conciliar liturgical reform and they had congregated under the leadership of the French Archbishop Marcel Lefebvre, they separated of this one because they were not in accordance with the schismatic action of the Bishops ordinations without the due pontifical order. They, then, preferred to keep the full union with the Church. The Holy Father, by means of the Motu Proprio Ecclesia Dei Adflicta, entrusted to this Commission the pastoral care of these traditionalist faithful.

Today the activity of the Commission limits itself neither to the service of those faithful who in such an opportunity wanted to remain in full communion with the Church, nor to the efforts directed to finish the painful schismatic situation and to achieve the return of these brothers of the Fraternity of Saint Pio X to the full communion. For will of the Holy Father, this Dicasterio extends, also, his service to satisfy the just aspirations of all who for a particular sensibility, without having had ties with any of the two mentioned groups, want to keep the previous Latin liturgy alive in the celebration of the Eucharist and of other sacraments.

Undoubtedly, the most important determination, which concerns the whole Church, is the search of putting an end to the schismatic action and reconstructing without ambiguities, the full communion. The Holy Father, who was for some years a member of this Commission, wants that it turns into an organism of the Holy See with the proper and different purpose of to keep and support the value of the traditional Latin liturgy. But it is necessary to affirm with all clarity that it is not an issue of turning back, of a return to the times previous to the reform of 1970. It is an issue, on the other hand, of a generous offer of the Christ’s Vicar who, as expression of his pastoral will, wants to put at the disposal of the Church all the treasures of the Latin liturgy that for centuries has nourished the spiritual life of so many generations of the catholic faithful. The Holy Father wants to preserve the immense spiritual, cultural and aesthetic treasures tied to the ancient liturgy. The recovery of this wealth joins to the no least beautiful of the current liturgy of the Church.

For these reasons the Holy Father has the intention of extending to the whole Latin Church the possibility of celebrating the Holy Mass and the Sacraments as the liturgical books promulgated by Blessed John XXIII in 1962. For this liturgy, which was never abolished, and that, as we have said, is considered a treasure, a new and renewed interest exists today and also for this reason the Holy Father thinks that there has come the time to facilitate, as the first Cardinal’s commission had wanted it in 1986, the access to this liturgy, doing of her an extraordinary form of the only Roman rite.

There are some good experiences of communities of religious or apostolic life erected by the Holy See recently that celebrate in peace and serenity this liturgy. Around them there congregate assemblies of the faithful who frequent these celebrations with happiness and gratitude. The most recent erections are the Institute of Saint Philipp Neri in Berlin, which works as an Oratory and has become present also, with good reception, in the Diocese of Trier; the Institute of Good Shepherd in Bordeaux who gather priests, seminarians and faithful, some of them that have gone out of the Fraternity of San Pío X. The steps are very advanced for the recognition of a contemplative community, the Oasis of Jesús Sacerdote, in Barcelona.

In Latin America, since it is well-known, we must be grateful to the Lord for the return of a whole Diocese, that of Campos, earlier a lefevrian one, that now after five years, presents good fruits. It has been a pacific comeback and the faithful who have registered in the Apostolic Administration are glad to be able to live in peace in his parochial communities; even more, in fact some Brazilian dioceses have done contacts with the Apostolic Administration of Campos that has put at his disposal priests for the pastoral care of the traditionalist faithful in his local churches. The project of the Holy Father has been already partially proved in Campos, where the pacific cohabitation of two forms of the only Roman rite in the Church is a beautiful reality. We have the hope that such a model produces good fruits, also in other places of the Church where both catholic faithfuls live with liturgical diverse sensibilities. And we hope, also, that such a way of living together should attract also those traditionalists who are still far.

The current members of the Commission are the Cardinals Julián Herranz, Jean-Pierre Ricard, William Joseph Levada, Antonio Cañizares, and Franc Rodé. The Undersecretaries of some Dicasterios are consultants.

Till now several dispersed communities in the world have been under Ecclesia Dei. 300 priests, 79 religious men, 300 religious women, 200 seminarians and several hundreds of thousands of faithful. Curiously, the interest of the young people in France, the United States, Brazil, Italy, Scandinavia, Australia and China are increasing. Since the moment of the return of Campos, 50 priests have passed, approximately fifty seminarians, 100 religious ones and 25.000 faithful.

Today the group of the lefevrist consists of 4 Bishops who were ordained by Mons. Lefebvre, of 500 priests and 600.000 faithful. Joined to the group are several contemplative monasteries and some religious masculine and feminine groups, they have parishes (they call them prioratos), seminars and affiliations. They are present in 26 countries.

Let’s ask the Lord that this project of the Holy Father could be realized soon for the unit of the Church.

Niin: meillä Skandinaviassakin on nuorten joukossa kiinnostusta! 😉

Alkuperäinen uutinen on meksikolaisella sivulla: http://www.creerenmexico.org/

Siellä on vanhalle messulle myös hauska termi: gregoriaaninen messu. Itse asiassa ei hassumpaa — sehän toisi parhaiten ilmi sen, kuinka vanha tämä messukaava on –, mutta taitaa olla niin, että se tuo liian yksipuolisesti mieleen gregoniaanisen laulun?

Lisää: haastattelu, josta osa löytyy englanniksi Roratelta.

The Times ja motu ;) maanantai, touko 14 2007 

http://www.timesonline.co.uk/tol/comment/faith/article1784779.ece

Tällainen viesti tänään.

Mrs. Hildebrandtin tieto saa täten vahvistuksen. Muuten, toisaalta, artikkeli on selkeästi tietopohjaltaan löyhä. Jos jonkinlainen ”opt-out” tarjoutuu, minkään ei käytännössä tarvitse muuttua, sillä silloinhan piispat voisivat juuri jatkaa samaa nollatoleranssia kuin tähänkin asti. Eikä B16 niin tyhmä ole.

Tälllainen lisäteksti löytyi…

Motu-huhu nro 478 tms tiistai, touko 8 2007 

Roratella löytyi hetki sitten tällainen kommenttipuheenvuoro!

Another encouraging sign. Today I spoke to my bishop. He knows that I am desperate for the Motu Proprio, want to celebrate the traditional Mass and had expressed disappointment over Sacramentum Caritatis. He told me today that my disappointment over the lack of the Motu Proprio may have been premature. Although he wouldn`t say more I got the distinct impression that the Motu Proprio has arrived on his desk.

Mons. Schmitzin haastattelu tiistai, touko 8 2007 

… löytyy täältä: http://www.catholic.com/audio/2007/MP3/ca070504a.mp3

Pastoraalinen järjestely maanantai, touko 7 2007 

Niin, onko kukaan perehtynyt korkeakirkolliseen anglikaaniseen menoon? Liturgisesti siinä on kuulemma paljon kehuttavaa.

Siinä joukossa on niitäkin, jotka ovat ymmärtäneet, että Kristus kutsuu heitäkin katolisen kirkkonsa täysiksi jäseniksi. Ja monia on tullut. Vuonna 1980 paavi JP2 teki mahdolliseksi anglikaanipappien (episkopaalien) ”tulla yli” ja saada lopulta katolinen pappisvihkimys. Vaimoineenkin.

Tästä aiheesta kertoo ko. järjestelyä esittelevä sivusto http://www.pastoralprovision.org/ .

Liturgiakin on katolistettua anglikaanisuutta, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Siksi sitä kutsutaan nimellä Anglican Use. Tutustukoon, kuka ehtii, ja kertokoon meillekin sivistymättömille jotakin.

Eivätkö jotkut suomalaiset vanhakantaiset papit olisi innokkaita kyselemään samankaltaisen mahdollisuuden avaamista täällä? Miksei?

Motu antaa odottaa itseään maanantai, touko 7 2007 

Niinhän siinä kävi, ettei huhuista tälläkään kertaa ollut apua. Ja miksi olisikaan.

Minulta kysyttiin, olenko pettynyt, koska luulin motun tulevan. Vastasin, etten ollut pettynyt siksi, että olisin luullut sen tulevan vaan koska toivoin sen tulevan. Toivon edelleenkin joka päivä.

Mitä sitten voimme odottaa? Tällä hetkellä mielenkiintoisia näkökulmia esittävät Rorate ja wdtprs. Ne pitävät sisällään pari mielenkiintoista ajatusta:

Ensinnäkin niissä kerrotaan, että piispa Fellay (SSPX) epäilee puheessaan, että motu voisi saada päivänvalon vasta myöhemmin tänä vuonna tai senkin jälkeen. — Eli koska se ei ilmestynyt 5.5., se voi ilmestyä toukokuussa, loppuvuodesta 2007 tai sen jälkeen, siis ”joskus”.

Toisekseen niissä kerrotaan, että pyhä isä on lähettänyt/lähettämässä kaikkein kriittisimpiin maihin sanansaattajiaan (asiantuntijoita), jotka vakuuttaisivat asian hyvyydestä ja yrittäisivät kääntää jäärien päät.

Hyvä niin, ehkä niin, mutta toukokuu on vasta alussa, ja monien todistajien lausuntojen mukaan pyhä isä olisi ”luvannut” Alice von Hildebrandtille, että motu tulee toukokuussa. Siksi mielestäni voimme edelleen odottaa kohtuullisen lyhytjänteisesti. Ja haloo, onhan tätä joka tapauksessa odotettu jo 40 vuotta!

SSPX perjantai, touko 4 2007 

Muuan läheinen lähetti Ecclesia Dei -komission puheenjohtajalle tällä viikolla kirjeen, jossa hän pyysi saada selkeän vastauksen SSPX:n tilanteesta ja asemasta kirkon piirissä. Kysymykset olivat seuraavat:

  1. Is it a sin to attend a Mass celebrated by a priest of the SSPX?

  2. Is it true that one can fulfill Sunday obligation by attending Mass at SSPX?

  3. Can a Catholic receive Sacraments (especially Holy Communion and Penance) at SSPX? Does it make one a ”bad Catholic”, who is not worthy to hold positions in Pastoral or Parish Councils? Is it ok to have a SSPX priest as a Spiritual Advisor?

Seuraava sivu »