Summorum Pontificum suomeksi tiistai, Hei 31 2007 

Löytyy KATTin sivuilta. Tässä asiakirja kokonaisuudessaan:

Paavi Benedictus XVI:n
omasta aloitteestaan antama
apostolinen kirje

Summorum Pontificum

vuoden 1970 uudistusta edeltäneen
roomalaisen liturgian käytöstä


Tähän aikaan saakka ovat paavit aina kantaneet huolta siitä, että Kristuksen kirkko osoittaisi arvokasta palvontaa jumalallista Majesteettia kohtaan ”hänen nimensä kiitokseksi ja kunniaksi” sekä ”koko pyhän kirkkonsa hyödyksi”.

Ikimuistoisista ajoista alkaen, niin kuin tulevaisuudessakin, on säilytettävä periaate, ”jonka mukaan jokaisen paikalliskirkon on oltava yhdenmukainen yleismaailmallisen kirkon kanssa ei vain siinä, mikä koskee oppia ja sakramentaalisia merkkejä, vaan myös niiden apostolisesta traditiosta saatujen yleismaailmallisten käytäntöjen suhteen, joita ei tule ylläpitää vain siksi, että vältyttäisiin virheiltä, vaan myös siksi, että uskon kokonaisuus välittyisi eteenpäin, sillä kirkon rukouksen sääntö (lex orandi) vastaa kirkon uskon sääntöä (lex credendi)”[1].

Niiden paavien joukosta, jotka osoittivat tällaista tarpeellista huolenpitoa, erityisesti nousee esiin pyhän Gregorius Suuren nimi. Hän käytti kaikki keinot varmistaakseen, että Euroopan uudet kansat saisivat sekä katolisen uskon että kultin ja kulttuurin aarteet, joita roomalaiset olivat omaksuneet edeltävinä vuosisatoina. Hän määräsi, että Roomassa vietettävän pyhän liturgian, sekä messu-uhrin että hetkipalveluksen, muoto määriteltäisiin ja säilytettäisiin. Hän näki paljon vaivaa varmistaakseen, että pyhän Benedictuksen sääntöä seuraavien munkkien ja nunnien leviäminen toteutuisi, sillä yhdessä evankeliumin julistamisen kanssa he osoittaisivat elämällään sääntönsä viisaan huolenpidon: “älköön mitään asetettako Jumalan työn edelle” (luku 43). Näin roomalaisen tavan mukaan vietetty pyhä liturgia ei rikastuttanut vain monien kansojen uskoa ja hurskautta vaan myös heidän kulttuuriaan. Tiedetään nimittäin, että kirkon latinalainen liturgia eri muotoineen on kannustanut hyvin monia pyhiä hengellisessä elämässä, vahvistanut lukuisia kansoja uskonnon hyveessä ja tehnyt heidän hurskaudestaan hedelmällisen.

Jotta pyhä liturgia voisi todellakin täyttää tämän tehtävän yhä tehokkaammin, monet muutkin paavit ovat vuosisatojen kuluessa osoittaneet huomattavaa huolenpitoa. Heidän joukostaan nousee esiin pyhä Pius V, joka Trenton kirkolliskokouksen kehotuksesta uudisti kirkon koko jumalanpalvelus­elämän, huolehti liturgisten kirjojen julkaisemisesta parannetussa ja (kirkolliskokouksen) isien asettamien normien mukaan uudistetussa muodossa ja antoi ne sitten latinalaisen kirkon käyttöön suurella pastoraalisella perehtyneisyydellä.

Roomalaisen riituksen liturgisten kirjojen joukosta nousee selvästi esiin Roomalainen messukirja. Se kehittyi Rooman kaupungissa ja sai seuraavien vuosisatojen aikana vähitellen sen muodon, joka on hyvin yhdenmukainen lähimpien sukupolvien aikana käytössä olleen messukirjan kanssa.

”Sovittaessaan ja määrätessään riittejä ja liturgisia kirjoja uusia aikoja varten paavit noudattivat samaa tavoitetta. Ja sitten tämän vuosisatamme alussa he aloittivat laajemman uudistustyön.”[2] Itse asiassa edeltäjämme Clemens VIII, Urbanus VIII, pyhä Pius X,[3] Benedictus XV, Pius XII ja autuas Johannes XXIII toimivat myös samoin.

Vielä lähempinä aikoina Vatikaanin II kirkolliskokous esitti kuitenkin toivomuksen, että jumalallista kulttia uudistettaisiin ja sovitettaisiin oman aikamme tarpeita varten sitä kunnioittaen ja sen arvokkuutta vaalien. Tämän toiveen toteuttamiseksi edeltäjämme paavi Paavali VI hyväksyi vuonna 1970 latinalaista kirkkoa varten uudistettuja ja osin muutettuja liturgisia kirjoja. Niitä oli käännetty kaikkialla maailmassa useille yleisesti käytetyille kielille, ja piispat, papit ja maallikot ottivat ne myönteisesti vastaan. Johannes Paavali II hyväksyi Missale Romanumin kolmannen virallisen laitoksen. Rooman paavit ovat tällä tavoin pitäneet huolta siitä, että ”tämä ikään kuin liturginen rakennelma … osoittautuisi jälleen kerran arvokkuudesta ja sopusoinnusta kirkkaaksi”[4].

Joillakin alueilla on kuitenkin huomattava määrä uskovia, jotka ovat kiinnittyneet aikaisempiin liturgisiin muotoihin. Niin syvästi ne olivat leimanneet ja leimasivat edelleen heidän kultuuriaan ja henkeään, että paavi Johannes Paavali II halusi osoittaa näitä uskovia maallikoita kohtaan pastoraalista huolenpitoa. Hän antoi vuonna 1984 erityisellä liturgiakongregaation myöntämällä ”Quattuor abhinc annos” -poikkeusluvalla mahdollisuuden käyttää Johannes XXIII:n vuonna 1962 julkaisemaa Missale Romanumia. Uudelleen vuonna 1988 Johannes Paavali II omasta aloitteestaan kirjoittamassaan apostolisessa kirjeessä ”Ecclesia Dei” kehotti piispoja käyttämään tätä mahdollisuutta avarasti ja anteliaasti kaikkien sitä pyytävien uskovien hyödyksi.

Jo edeltäjämme Johannes Paavali II oli harkinnut pitkään näiden uskovien hellittämättömiä pyyntöjä. Maaliskuun 23. päivänä vuonna 2006 pidettiin kardinaalikonsistori, jonka isät lausuivat meille näkemyksensä. Lopulta, kun kaikki oli perusteellisesti pohdittu, Pyhän Hengen sekä Jumalan apuun turvaten, me SÄÄDÄMME seuraavaa:

1. Paavali VI:n julkaisema Missale Romanum on katolisen kirkon latinalaisen riituksen ”rukouksen säännön (lex orandi)” tavallinen ilmaisumuoto. Toisaalta pyhän Pius V:n julkaisemaa ja autuaan Johannes XXIII:­n toimituttamaa Missale Romanumia on pidettävä kirkon saman ”rukouksen lain (lex orandi)” erityisenä ilmaisumuotona. Sen kunnioitettavan ja vanhan käytön takia sille kuuluu osoittaa asianmukaista arvostusta. Nämä kaksi kirkon ”rukouksen säännön (lex orandi)” ilmaisumuotoa eivät mitenkään johda ”uskon säännön (lex credendi)” jakautumiseen. Ne ovat itse asiassa ainoan roomalaisen riituksen kaksi käytäntöä.

Siksi on sallittua viettää messu-uhria käyttäen autuaan Johannes XXIII:n vuonna 1962 julkaisemaa Missale Romanumin virallista painosta, jota ei koskaan ole otettu pois käytöstä, kirkon liturgian erityisenä muotona. Aikaisemmissa asiakirjoissa “Quattor abhinc annos” ja “Ecclesia Dei” tämän messukirjan käytöstä annetut ehdot muutetaan täten seuraavanlaisiksi:

2. Messuissa, joita vietetään ilman kansaa, jokainen latinalaisen riituksen pappi, yhtä hyvin hiippakunta- kuin sääntökuntapappikin, voi käyttää autuaan paavi Johannes XXIII:n vuonna 1962 julkaisemaa Missale Romanumia tai sitä Missale Romanumia, jonka paavi Paavali VI julkaisi vuonna 1970. He voivat tehdä näin minä tahansa päivänä paitsi pääsiäisen kolmen pyhän päivän aikana. Tällaiseen viettoon, kumpaa tahansa messukirjaa käyttäen, he eivät tarvitse mitään lupaa Apostoliselta istuimelta tai omalta ordinariukseltaan.

3. Mikäli Jumalalle vihityn elämän instituuttien tai apostolisen elämän yhteisöt, olivatpa ne paavillisen tai hiippakunnallisen oikeuden mukaisia, toivovat, että niiden omissa kappeleissa vietetään konventuaalimessua tai yhteisöllistä messua vuonna 1962 julkaistun Missale Romanumin mukaan, näin on luvallista tehdä. Jos yksittäinen yhteisö tai koko instituutti tai koko yhteisö haluaa, että tällaisia viettoja on usein, laajasti tai pysyvästi, on asiasta päätettävä ylempien esimiesten tasolla, niin kuin laki ja erityiset säädökset ja säännöt määräävät.

4. Mikäli Kristukseen uskovat sitä itse pyytävät, he voivat, lain säädöksiä seuraten, päästä osallistumaan kohdan 2. mukaisen messun viettoon.

5.1. Seurakunnissa, joissa on jatkuvasti läsnä aikaisempaan liturgiseen traditioon kiinnittynyt ryhmä, on kirkkoherran kernaasti otettava vastaan heidän toiveensa, että messua vietettäisiin vuonna 1962 julkaistun Missale Romanumin mukaisesti. Pitäköön hän huolta siitä, että näiden uskovien hyvä on sopusoinnussa seurakunnan tavanomaisen sielunhoidon kanssa ja kaanonin 392 perusteella piispan alaisuudessa niin, että vältettäisiin epäsopua ja edistettäisiin koko kirkon ykseyttä.

5.2. Autuaan Johannes XXIII:n messukirjan mukaan messua voidaan viettää arkipäivinä. Kuitenkin sunnuntaisin ja juhlina tällaisia viettoja voi myös olla yksi.

5.3. Antakoon kirkkoherra luvan uskoville tai papeille, jotka sitä pyytävät, tämän erityisen muodon viettämiseen myös erityisissä tilanteissa kuten häissä, hautajaisissa tai muissa tilaisuuksissa, esimerkiksi pyhiinvaelluksilla.

5.4. Pappien, jotka käyttävät autuaan Johannes XXIII:n messukirjaa, täytyy olla pystyviä siihen eikä heillä saa olla lain asettamaa estettä.

5.5. Kirkoissa, jotka eivät ole seurakuntien tai sääntökuntien hallinnassa, on esimiehen tehtävä antaa yllä mainittu lupa.

6. Autuaan Johannes XXIII:n messukirjan mukaan vietetyissä messuissa, joissa kansa on läsnä, lukukappaleet voidaan lukea myös kansankielellä käyttäen niitä painoksia, jotka Apostolinen istuin on hyväksynyt.

7. Milloin kohdassa 5.1. mainittu uskovien maallikkojen ryhmä ei ole saanut pyytämäänsä kirkkoherralta, saakoon hiippakunnan piispa tästä tiedon. Piispaa pyydetään painokkaasti suostumaan heidän pyyntöönsä. Mikäli hän ei voi järjestää tällaista viettoa, ilmoitetaan asiasta Paavilliselle Ecclesia Dei -toimikunnalle.

8. Piispa, joka haluaa toimia tällaisten Kristukseen uskovien maallikkojen pyyntöjen mukaisesti mutta eri syistä ei siihen pysty, voi uskoa asian Paavilliselle Ecclesia Dei -toimikunnalle, joka neuvoo ja auttaa häntä.

9.1. Samoin kirkkoherra voi asiaa huolellisesti harkittuaan myöntää oikeuden käyttää vanhempaa Toimitusten kirjaa (Rituale) kasteen, avioliiton, ripin ja sairaiden voitelun sakramenttien viettämiseksi sielujen hyvän sitä vaatiessa.

9.2. Samoin ordinariukset saavat oikeuden viettää vahvistuksen sakramenttia vanhempaa Pontificale Romanumia käyttäen sielujen hyvän sitä vaatiessa.

9.3. Pappisvihkimyksen saaneiden papiston jäsenten on laillista käyttää autuaan Johannes XXIII:n vuonna 1962 julkaisemaa Breviarium Romanumia.

10. Mikäli hän pitää sitä suotuisana, on tietyn alueen ordinariuksen laillista perustaa kaanonin 518 mukaisesti personaaliseurakunta vanhemman roomalaisen riituksen viettoja varten tai nimittää joko esimies tai kappalainen lain vaatimuksia noudattaen.

11. Paavillinen Ecclesia Dei -toimikunta, jonka Johannes Paavali II perusti vuonna 1988,[5] jatkaa tehtäviensä hoitamista. Tämä toimikunta saa jatkossa sellaisen muodon, sellaiset tehtävät ja toimintanormit, jotka Rooman paavi sille haluaa antaa.

12. Sama toimikunta, niiden valtuuksien lisäksi, jotka sillä jo nyt on, käyttää Pyhän istuimen valtaa seuratessaan näiden säädösten noudattamista ja toteutumista.

Kaiken sen, mitä olemme tässä omasta aloitteestamme annetussa apostolisessa kirjeessä säätänyt, me määräämme pidettäväksi pysyvänä ja pätevänä sekä tämän vuoden syyskuun 14. päivästä, pyhän ristin ylentämisen juhlasta, alkaen noudatettavaksi kaikesta tämän kanssa ristiriidassa olevasta huolimatta.

Annettu Roomassa Pyhän Pietarin istuimella heinäkuun seitsemäntenä päivänä Herran vuonna 2007, pontifikaattimme kolmantena vuotena.

Paavi Benedictus XVI

— — —

1 Institutio generalis Missalis Romani, Editio tertia, 2002, 397

2 Ioannes Paulus Pp. II, Litt. ap. Vicesimus quintus annus (4 Decembris 1988), 3: AAS 81 (1989), 899.

3 Ibid.

4 Pius Pp. X, Litt. Ap. Motu proprio datae Abhinc duos annos (23 Octobris 1913): AAS 5 (1913), 449-450; cfr Ioannes Paulus II, Litt. ap. Vicesimus quintus annus (4 Decembris 1988), 3: AAS 81 (1989), 899.

5 Cfr Ioannes Paulus Pp. II, Litt. ap. Motu proprio datae Ecclesia Dei (2 iulii 1988), 6: AAS 80 (1988), 1498.

KATT 2007

Mainokset

Paavi viettää vanhan messun 1. adventtina? sunnuntai, Hei 29 2007 

Näin ainakin kertoo uutistoimisto ADNKronos, jonka välittämän tiedon isä Z kertoo näin:

In an ADNKRONOS story, we read:

The Pope: Could celebrate the Mass of St. Pius V in public

Signs point to the First Sunday of Advent – The Director of ”Latinitas”, at last we will have a common prayer of praise to God.

The Pope could celebrate publicly Mass in Latin according to the Rite of St. Pius V. An official introduction of the Rite which, as far as ADNKRONOS has learned from authoritative Vatican sources, could take place on the 1st Sunday of Advent, the beginning of the liturgical year.

For a long time I have thought that a single Mass by the Holy Father, with all the necessary solenmity, would effect as much if not more than the Motu Proprio.

However, having both would be even better!

Huh! Tässä linkki vielä espanjankieliseen lähteeseen, joka kertoo saman.

Lukukappaleista ja kansankielestäkin sunnuntai, Hei 29 2007 

Roratella on mielenkiintoinen artikkeli Lectionariumin uudistamisesta.

Artikkeli pohjautuu, jos nyt muistan vielä eilisillalta, kardinaali Sticklerin kirjoitukseen, jossa hän siteeraa mons. Klaus Gamberia, tässä blogissa jo aikaisemmin esiteltyä liturgikkoa.

Huvittavin yksityiskohta on ehkäpä se, kun paastonajalla luetaan perisynnistä ja siitä, kuinka Adam ja Eeva yhtäkkiä huomasivat olevansa alasti, kansa vastaa tähän(kin) tekstiin: ”Kiitos Jumalalle”.

Motun mukaan 1962-messuissa voi käyttää myös kansankieltä lukukappaleissa. Näinhän on tehty jo latinan lisäksi monissa yhteisöissä. Mielestäni tårta på tårta on liikaa, joko latina tai kansankieli riittää, vähän tilanteen mukaan.

Yksi ongelma, ainakin joidenkin kriitikoiden mukaan, on se, että lukukappaleita on ”niin paljon” vähemmän kuin uudessa messussa. Tosiasiassa sekä vanhassa että uudessa messussa on yleensä aina yksi lukukappale ja evankeliumi. Erot tulevat vastaan siinä, että helluntain jälkeisenä kirkkovuoden tavallisena aikana vanhassa messussa toistuvat viikon aloittavan sunnuntain tekstit, uudessa arkisinkin on oma teksti ja sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Ja tietysti arkisin on kahden vuoden vaihtelu, sunnuntaisin kolmen.

En pistäisi pahaksi, jos vanhan messun tekstikiertoa vähän laajennettaisiin. Tilaahan olisi varsinkin juuri kirkkovuoden lopun arkipäivinä. Mutta se, että kierrot ovat monivuotisia, on ”hankalampi juttu”. Siinä Roomalla miettimistä.

Ilmoita kiinnostuksestasi perjantai, Hei 27 2007 

Tässä se nyt on, Societas Sancti Gregorii Magni pyytää kaikkia vanhan messun ystäviä tai siitä vilpittömästi kiinnostuneita ilmoittamaan tästä kiinnostuksestaan sähköpostilla osoitteeseen summorum@gmail.com.

Tarvitsemamme tiedot ovat

1) NIMI

2) SÄHKÖPOSTI

3) SEURAKUNTA

Nämä tiedot ovat täysin luottamukselliset ja niitä käytetään vain vanhan messun vieton edistämiseksi ja koordinoimiseksi Suomessa.

Kirkostaeroamisten aalto ei vaivaa maanantai, Hei 23 2007 

Niin, kirkostaeroamisten aalto ei näytä vaivaavan Berliinin Sankt Afran kirkkoa, jossa Pyhän Filippo Nerin yhteisö viettää sakramentteja ”vanhamuotoisesti”. Messut ovat täysiä, ja seassa on paljon nuoria perheitä!

Näin positiivinen uutinen oli tänään Die Welt -lehdessä.

Kannattaa käydä lukemassa.

Toinen asia: Kuulin huhun, että muuan kirkkoherra eteläisestä Helsingistä on saanut joiltakin seurakuntalaisilta huolestuneita kyselyitä vanhan messun paluusta. En voi muuta kuin kevyesti naureskella. Palaan teemaan tuonnempana.

Ecclesia Dei -komission vastaus kysymyksiin sspx-messuun osallistumisesta maanantai, Hei 23 2007 

Laudetur Iesus Christus!

Kirjoitimme paremman puoliskoni kanssa Ecclesia Dei -komissiolle kysymyksiä tuossa toukokuussa. Vastaus saapui jo noin kuukausi sitten. Tässä tulee makupaloja siitä även på finska:

1. Ei ole synti osallistua sspx:n messuun, jollei tarkoitus nimenomaisesti ole erottaa itseään Pyhän Isän yhteydestä. Tällainen skismaattinen mentaliteetti voi syntyä myös vähitellen. (ja tässä kai piileekin se vaara, jos liian usein käy skismaatikoilla!)
2. Sunnuntaivelvollisuus tulee täytettyä myös sspx:n messussa käymällä.
3. Sakramenteista rippi ja avioliitto (-on vihkiminen) vaativat paikallisen piispan (tai sääntökunnan esimiehen tms)  antaman valtuutuksen, joten näitä eivät uskovat periaatteessa voi sspx:n suspendoiduilta (eli virastaan pidätetyiltä) papeilta vastaanottaa. Näin siis kyseiset sakramentit eivät ole päteviä, paitsi, jos uskova (ripittäytyessään) ei vilpittömästi tiennyt, että sspx:n pappi ei saa kuulla rippiä, jolloin saatu synninpäästö on pätevä. Avioliittoon tämä ei päde. Messusta ja pappien suspendoimisesta vielä sen verran, että kirkon näkökulmasta siis sspx:n pappi on pappi, joka voi viettää pätevän – mutta toistaiseksi laittoman – eukaristian.
4. Edellä annetuista syistä johtuen Ecclesia Dei -komissio ei suosittele sspx:n messuihin osallistumista – ainakaan usein (engl.”frequent”). Hengellisenä ohjaajana on syytä pitää jotain muuta pappia, kuin sspx:n.

Ps. Vaikka emme vanhaan messuun Eestissä nyt viikonloppuna päässeetkään, saimme sentään tervehtiä pikku-Teresan reliikkiä! Jes! Pyhä Jeesus-lapsen Teresa, rukoile puolestamme!

Paavi viettää vanhaa messua tiistai, Hei 17 2007 

Niin kertoo Catholic World News, jonka artikkelin NLM paljastaa täällä.

Tanskalainen lausunto maanantai, Hei 16 2007 

Czeslaw KozonKööpenhaminan piispa on antanut varsin asiallisen ja positiivisen lausunnon motu propriosta.

Tässä se on; lopussa pari selvennystä suomeksi — jos jotakin olen ymmärtänyt:

Biskoppens kommentar til fejringen af den tridentiske messe
Nye retningslinier for fejringen af messen efter missalet udgivet i 1962

Den 7. juli offentliggjordes et såkaldt ”motu proprio,” dvs. en skrivelse udsendt på pavens eget initiativ, hvori pave Benedikt XVI giver en udvidet mulighed for at fejre messen som angivet i det romerske missale fra 1962, det sidste, der blev udgivet før 2. Vatikankoncil. Planerne om skrivelsen, der bærer titlen ”Summorum Pontificum,” har været kendt i lang tid, ligesom der også har været gisnet intenst om dens indhold.
Efter udgivelsen af pave Paul VI’s missale i 1970 blev fejringen af messen, som vi nu kender den så at sige enerådende. Kun enkelte præster kunne med særlig tilladelse fejre messen i den tidligere form, ofte kaldet ”den tridentinske messe,” fordi den var eet af Tridentinerkoncilets pastorale tiltag. Dog fik kardinal Heenan, ærkebiskop af Westminster hurtigt udvirket en udvidet tilladelse i England og Wales, således at messen efter 1962-missalet jævnligt er blevet fejret i dér.
I 1988 udsendte pave Johannes Paul II en lignende skrivelse, ”Ecclesia Dei.” Hermed muliggjordes en øget anvendelse af 1962-messen: Biskopperne opfordredes til velvilligt at tillade fejringen af messen i dens tidligere form, hvis en gruppe troende bad om det. I en række år er der også i vort bispedømme blevet gjort brug af denne tilladelse. En gang om måneden samles en lille gruppe katolikker i kapellet på Institut Sct. Joseph i København, hvor pastor Michael Hornbech-Madsen fejrer messen efter 1962-missalet. Da jeg gav tilladelsen for nogle år siden, valgte jeg at lade den være begrænset til én månedlig messe.
Ifl. det nyeste dokument kan enhver præst uden speciel tilladelse fejre messen efter 1962-missalet. Hvis en gruppe troende ønsker at deltage i en sådan messe, skal man ligeledes med velvilje se på deres anmodning. Det betyder, at hvis en præst er rede til at fejre messen efter den gamle ritus for en sådan gruppe mennesker, skal sognepræsterne være imødekommende. Man skal dog i den forbindelse se til, at der ikke opstår splid i en menighed, ligesom det naturligvis er klart at en messe efter den gamle ritus aldrig kan blive et sogns eneste messetilbud. Paul VI’s messe forbliver den ordinære måde at fejre messen på overalt i Kirken, ligesom 2. Vatikankoncils beslutninger i øvrigt forbliver normgivende for Kirkens pastorale linie og derfor ikke må drages i tvivl eller tilsidesættes.
Med offentliggørelsen af ovennævnte skrivelse er der således ikke tale om, at nogen udvikling bliver skruet tilbage og 2. Vatikankoncils reformer underløbet. Langt de fleste mennesker har taget den nye messe til sig og holder af den. Med 1962-messen bliver der en ekstra mulighed for de mennesker, der af den ene eller anden grund føler sig knyttet til denne form for liturgi. I øvrigt kan ingen præst få pålagt at fejre messen efter 1962-missalet.
Det er vigtigt at understrege, at pave Benedikt ikke genindfører latin som liturgisk sprog; det har nemlig aldrig været afskaffet. Også Paul VI’s messe kan og bør lejlighedsvis fejres på latin, selv om modersmålet af naturlige grunde er det normale sprog at anvende. Nogle mener, at liturgien i 1962-messen er smukkere og stemmer til større andagt. Nu kan smag ikke diskuteres; men Paul VI’s messe kan ikke affærdiges som uhøjtidelig eller uden stil og dybde. Både i selve dens udformning og i de mange instruktioner til den lægges der vægt værdig fejring og – i 2. Vatikankoncils ånd – på aktiv og indsigtsfuld deltagelse fra hele den forsamlede menigheds side. Alle der fejrer messen, skal gå til den med indlevelse og ærefrygt, respektere rollefordelingen mellem præst og lægfolk, overholde de liturgiske forskrifter, afstå fra personlige og subjektive tilføjelser og ændringer og med tale og kropsholdning give udtryk for respekt og sans for det hellige. Det er alles opgave at gøre liturgien så værdig, højtidelig og vedkommende som muligt; men et særligt ansvar herfor påhviler naturligvis præsterne.
Tiden må vise, hvad implementeringen af de nye muligheder kommer til at betyde. Selv er jeg tillidsfuld og håber, at andre også vil være det. Hvad vort bispedømme angår, er det muligt, at der vil blive anmodet om, at 1962-messen bliver fejret oftere. Jeg er åben for dette og opfordrer alle til at unde de trosfæller, der holder af messen i dens tidligere form, muligheden for at fejre den. Dog må fællesskabet om 1962-messen ikke blive en isoleret niche. Ligesom der kun er én romersk ritus med to former, så er der i endnu højere grad kun én Kirke, her i landet repræsenteret ved det ene bispedømme, som alle skal engagere sig i og bidrage til opbyggelsen af.

+Czeslaw Kozon

Mitä piispa Kozon oikein sanoo? Ainakin, että

  • Ifl. det nyeste dokument kan enhver præst uden speciel tilladelse fejre messen efter 1962-missalet. Hvis en gruppe troende ønsker at deltage i en sådan messe, skal man ligeledes med velvilje se på deres anmodning. Det betyder, at hvis en præst er rede til at fejre messen efter den gamle ritus for en sådan gruppe mennesker, skal sognepræsterne være imødekommende. Man skal dog i den forbindelse se til, at der ikke opstår splid i en menighed… = Jokainen pappi voi ilman erityistä lupaa viettää messua 1962-messukirjan mukaan. Uskovien ryhmän pyyntöön antaa jonkun papin viettää ko. messua kirkkoherran on suhtauduttava myönteisesti.
  • Hvad vort bispedømme angår, er det muligt, at der vil blive anmodet om, at 1962-messen bliver fejret oftere. Jeg er åben for dette og opfordrer alle til at unde de trosfæller, der holder af messen i dens tidligere form, muligheden for at fejre den. = Tanskassa on mahdollista, että 1962-messuja aletaan viettää nykyistä (kerran kuukaudessa) enemmän. Olen avoin tälle ja kannustan kaikkia tarjoamaan (unde: onko jollakin parempi sana? vai ymmärränkö väärin) niille uskonveljille, jotka pitävät messun vanhemmasta muodosta, mahdollisuuden sen viettämiseen.

Ei kovin paha.

Ps. Tästä tuli sitten 2500 ”vierailu” blogillamme. Hienoa!

Kiinnostaako ”vanha” käsimissale keskiviikko, Hei 11 2007 

Tilasin itse muutama päivä sitten vuoden 1962 käsimissalen. On kuulemma jo postissa. Ei maksa maltaita, kun ostaa täältä.

JATKOA: Sain kirjan jo tänään postissa. Matka kesti vain viikon verran!

Tulevaisuus keskiviikko, Hei 11 2007 

Tulevaisuus näyttää hyvältä.

Kristus-Kuninkaan ja Ylipapin pappisyhteisön yleisvikaari mons. Michael Schmitz antoi Inside the Vatican -lehdelle mielenkiintoisen haastattelun, josta mainitsen nyt vain yhden kohdan varmana siitä, että se ilahduttaa meitä suuresti tulevaisuutta silmällä pitäen:

Q: I have been told by more than one source that more than half of the seminarians at a pontifical college and seminary in the U.S. desire to offer the Classical Roman rite. Would this surprise you?

A: On the background of what I have just said, I am not only not astonished, but I know of other seminaries where the same is the case.

Ko. lehden verkkosivuilla voi kirjautua saamaan mainosuutiskirjeen, joka ilmestyy aina silloin tällöin. Oikein positiivista luettavaa!

Seuraava sivu »