Käytyäni alustavia keskusteluja yhden arvovaltaisen papin kanssa haluaisin tuoda julki muutaman huolen ja ehdotuksen. Huom! Tässä vain esitän kuulemaani ja sanomaani, en kommentoi sitä kaikilta osin.
Päällimmäinen huolenaihe tuntuu olevan hiippakunnan ykseyden hajoaminen, eli käytännössä se, että vanhamessulaiset aiheuttaisivat a) epätervettä uuden messun tuomitsemista ja b) vanhaan messuun tultaisiin liikaa vääristä motiiveista eli uteliaisuudesta tai tuosta äsken mainitusta kirkolliskokouksen jälkeisen kirkon tuomitsemisesta.

Ymmärrän tuon huolen, onhan totta, että jotkut meistä aina joskus hieman leväperäisesti antavat uuden messun ja postkonsiliaarisen kirkon kuulla kunniansa. Jos osaisimme tarpeeksi osoittaa kunnioitusta ja hienotunteisuutta, voisi asiammekin edistyä paremmin. Eli pyrkikäämme välttämään turhaa vastakkainasettelua!

Uskoakseni, ja näin myös vastasin, viisainta tuollaisen tilanteen välttämiseksi olisi se, että hiippakunta omaksuisi mahdollisimman luonnollisen kannan koko asiaan: ettei tässä nyt mitään ihmeellistä ole, eli että itse asiassa tässä nyt vain joillekin uskoville tarjoutuu tilaisuus osallistua perinteisemmällä tavalla vietettyyn messuun. Ei mitään ihmeellistä. Siksi olisi tärkeää tehdä vanhaan messuun osallistumisesta mahdollisimman tavallista – ei jotakin erikoista (en tarkoittanut sitä, kuinka usein, vaan sitä, että sitä nyt kuitenkin säännöllisesti olisi tarjolla – ei vain harvoin, jolloin kasvaisi halu tehdä siitä spektaakkeli).

Koordinaation kannalta joko ssgm:llä pitäisi olla piispan tuki ja luottamus ja valtuutus tai sitten – ja tämä ehkä on todennäköisempää ja vieläpä osoittaisi hiippakunnan avoimuutta – piispa voisi nimittää jonkinlaisen hiippakunnallisen koordinaatioryhmän vanhan messun asioita varten: miksei vaikka Summorum Pontificum -toimikunnan?

Siinä se, antakaapa tervejärkisiä ja rauhallisia kommentteja, jotta asiaa voi viedä eteenpäin.